TYÖHYVINVOINTI

Ihminen toimitilasuunnittelun keskiöön

Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää jo sinällään, mutta se on yrityksille myös merkittävä tuottavuuskysymys. Toimitilojen suunnittelun suurin trendi on nyt työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen.

Yritykset ovat yhä kiinnostuneempia työntekijöiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Maailmalla jo suosittu WELL-sertifikaatti pureutuu toimitilasuunnittelussa hyvin monipuolisesti loppukäyttäjien hyvinvointiin liittyviin tekijöihin.

 

”Jos esimerkiksi akustiikkaa ei ole riittävästi otettu huomioon toimistoissa, työntekijät kokevat paikan epämieluisana ja keskittyminen on vaikeaa”, havainnollistaa sisustusarkkitehti Hanna Koivisto Bolder Development Oy:stä.

 

Sairauspoissaolot ovat yrityksille merkittävä vuosittainen kustannuserä.

 

”WELLillä on selkeä liiketaloudellinen peruste: Yhdysvalloissa on tutkittu, että työhyvinvointiin panostamisella voi olla jopa kolminkertainen tuottosuhde, kun sairauspoissaolot vähenevät”, Koivisto taustoittaa.

 

Skanska on hankkimassa Suomessa ensimmäistä WELL-sertifikaattia M117-kiinteistölle. Bolder Development Oy vastaa M117:n konseptista sekä sisustus- ja arkkitehtisuunnittelusta.

 

Hyvä työympäristö luo hyvinvoinnin pohjan


”WELL-ajattelu on luonnollisesti M117:ssa suunnittelun punainen lanka. Tavoitteena on sosiaalisesti kestävä ja terveellinen työympäristö, joka luo edellytykset hyvinvoinnille ja näin työn tuottavuudelle”, Koivisto selittää.

 

Tiloista tehdään vehreät, kodikkaat, viihtyisät sekä toiminnalliset WELL-ajattelun mukaan. Esimerkiksi yhteisöllisyys on yksi WELL-ajattelun kulmakivistä. Miten näin abstrakti asia voidaan kääntää toimitilaratkaisuksi?

 

”M117:ssa yhteisöllisyyttä tukevat kerroksittain teemoitetut, persoonalliset ja virikkeelliset taukopisteet sekä pääaukion vapaamuotoiseen työskentelyyn ja virkistäytymiseen tarkoitettu istuskeluporras”, Koivisto konkretisoi.

 

Rakennuksen vaikutus käyttäjien hyvinvointiin tulee esille myös lämpöviihtymisen, valaistuksen ja äänimaailman ratkaisuissa.

 

WELL-sertifiointia voi hakea kiinteistön omistajan vastuulla oleviin ratkaisuihin tai jopa yksittäisen yrityksen toimitiloihin.

 

"Helpointa vaatimusten huomioiminen on rakennusvaiheessa tai muuton yhteydessä, mutta myös olemassa olevat tilat voidaan sertifioida usein maltillisin täydennyksin", Koivisto kertoo.