Luomme huomisen houkuttelevia toimitiloja

Teemme tiloja inspiraatiolle, luovuudelle, innovaatiolle ja kasvulle

 

Kehitämme, rakennamme ja hallinnoimme houkuttelevia toimitiloja tulevaisuuden työelämää varten Suomessa ja muualla  Pohjoismaissa. Uskomme, että hyvinvoinnin ja tuottavuuden keskiössä on aina ihminen. Siksi haluamme tuntea ja ymmärtää sinun työntekijöitäsi.

 

Se, mikä antaa työpäivälle merkityksen, on yksilöllistä. Se, mikä tekee toimistosta hyvän paikan, on yhteistä. Paikan, jonne on hyvä tulla ja jossa tunnet olosi kotoisaksi. Paikan, joka energisoi arkkitehtuurilla, valoilla ja väreillä. Paikan, joka inspiroi, tuo ihmiset yhteen ja tekee työnteosta mukavaa.

 

Tiloilla on iso merkitys sitä käyttäville ihmisille, ja ihmiset ovat jokaisen menestyvän yrityksen tärkein voimavara. Me autamme asiakkaitamme menestymään tarjoamalla heille parhaan mahdollisen työympäristön.

 

Vastuullisuus ja innovaatiot

 

Kestävä kehitys syntyy innovaatioiden kautta. Tulevaisuuden toimitilojen kehittämiseen tarvitaan jatkuvaa oppimista, uudenlaista ajattelua ja jatkokehitystä.

 

Skanskan kansainvälisenä tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä kaikessa toiminnassaan. Etsimme jatkuvasti uusia keinoja varmistaa, että toimitilamme ovat tulevaisuuskestäviä ja räätälöitäviä sekä yritysten että yhteiskunnan tarpeisiin. Kestävän tulevaisuuden, hyvinvoivan bisneksen ja toimivamman yhteiskunnan rakentaminen edellyttää rajojen rikkomista ja uusien ideoiden ennakkoluulotonta tutkimista. Me haluamme olla edelläkävijä ja tehdä tätä työtä alan parhaiden kumppaneiden kanssa.

 

Ilmastotyötä jatkamalla toimitilahankkeemme ovat hiilineutraaleja vuoteen 2037 mennessä.

- Hans Wallström, Director Sustainability

 

Edistämme kehitystä ja innovointia kiinteistöhankkeissamme asiakkaidemme hyväksi, kaikkien skanskalaisten avulla ja yhdessä oikeiden kumppaneiden kanssa.

- Henrik Ahnström, Director of Product, Process & Innovation

 

Me olemme Skanska

 

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

 

Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa vähän yli 2000 henkilöä Suomessa.

 

Skanska CDF kehittämässä huomisen toimitiloja

 

Kehitämme, rakennamme ja hallinnoimme huomispäivän houkuttelevia työpaikkoja.

Skanska CDF Oy on osa Skanskan pohjoismaista toimitilaprojektikehitysyksikköä Skanska Commercial Development Nordicia. Toimintamme keskittyy Suomessa Pääkaupunkiseudulle, Norjassa Oslon alueelle, Tanskassa Kööpenhaminan alueelle ja Ruotsissa suurkaupunkialueille Tukholma, Göteborg ja Malmö. 

 

Luomme ilmastoviisaita, hyvinvointia edistäviä ja tuottavuutta lisääviä toimitiloja. Kohteillemme on myönnetty kansainväliset LEED-ympäristö- ja WELL -hyvinvointisertifikaatit.

 

Olemme tähän mennessä kehittäneet koko Pohjoismaissa yhteensä 2 482 000 neliömetriä liikekiinteistöjä. Niistä on toimistotilaa 1 503 000 m² ja logistiikkatilaa 509 000 m². Meillä työskentelee 135 henkilöä kolmessa maassa ja kuudessa kaupungissa.