ILMASTOVIISAAT RATKAISUT

Hiilineutraaliksi step-by-step: Geoenergia minimoi päästöjä ja maksimoi säästöjä

Energiatehokkuuden parantaminen on yksi tärkeimmistä ympäristövastuullisen rakentamisen osa-alueista ja sen parantaminen on usein myös kustannustehokkain keino pienentää päästöjä. Skanskan tavoitteena on minimoida projektien käytönaikainen energiankulutus. Energiatehokas ja vähäpäästöinen kokonaisuus syntyy aina useiden ratkaisujen yhdistelmästä, ja yksi niistä on omakotiasujillekin tuttu maalämpö eli paikallisesti tuotettu ja uusiutuva geoenergia.

Lämpöä varastoon


Kausivarastointi on yksi uusiutuvan energian isoista haasteista varsinkin Suomessa. Pitkän ja kylmän talven aikana energiaa tarvitaan eniten, mutta pimeimpänä vuodenaikana esimerkiksi aurinkoenergiaa on saatavilla vain niukasti. Siksi Skanska ja Helen ovat etsineet ratkaisuja sieltä, minne aurinko ei paista – kallion uumenista noin 50 metriä merenpinnan alapuolelta.

 

Helsingin Kruunuvuorenrannasta löytyy rakentuvan asuinalueen alle louhittu vanha öljyvarastoluolasto, jota suunnitellaan osaksi alueen lämmitysjärjestelmää. Luolat täytetään kesän lämmittämällä merivedellä ja lämpöpumppujen avulla meriveden lämpöenergiaa käytetään talven mittaan asuntojen lämmittämiseen.

 

Itse idea kuulostaa yksinkertaiselta, mutta toteutus on kaikkea muuta. Kallioluolastossa olevan meriveden lämmön siirtäminen lämpöpumppujen energiaksi ja edelleen kotien lämmöksi on varsinainen insinööritaidonnäyte. Hanke vaatii valtavasti laskelmia, luolien digitaalista mallintamista ja meriveden käyttäytymisen tutkimista. 

 

Työ kuitenkin kannattaa. Kausivaraston ansiosta Kruunuvuorenrannan asuinalueen käytönaikainen hiilijalanjälki tulee olemaan lähes nolla. Ei siis ihme, että tämä koko maailmassa ainutlaatuinen kausivarasto kiinnostaa myös Suomen ulkopuolella. Helsingin kallioluolien energiavarastokäyttö on ollut esillä muun muassa kansainvälisessä kalliorakentamisen konferenssissa.

 

Geoenergiaa hyödynnetään yhä useammassa kohteessa


Vantaan Aviabulevardi II pysyy maaperän avulla lämmön suhteen omavaraisena ympäri vuoden. Rakennuksessa kesäaikaan syntyvä ylimääräinen lämpö ei mene harakoille, vaan se varastoidaan maaperään. Kun kelit viilenevät, varastoitua lämpöä voidaan käyttää taas rakennuksen lämmittämiseen. Aviabulevardi II onkin saanut kultatason LEED®-ympäristöluokituksen.

Espoonlahden kauppakeskus Lippulaivaan taas toteutettiin Euroopan suurin liikerakennuksen maalämpö- ja viilennyslaitos. Lähes koko kauppakeskuksen sekä sen yhteyteen rakennettavien asuinrakennusten käytönaikainen lämmitys ja jäähdytys tulee maan alle sijoittuvasta geoenergialaitoksesta. Lippulaiva onkin energiankulutuksen osalta täysin hiilineutraali ja oivallinen esimerkki tulevaisuuden vastuullisista energiaratkaisuista.

Geoenergiaa tavoitellaan myös Skanskan tuleviin kohteisiin, kuten Pasilan Firdoon ja Sörnäisten Aspnäs-hybriditaloon. Jokainen onnistunut hanke vie Skanskaa lähemmäs tavoitettaan olla hiilineutraali kaikessa toiminnassaan vuoteen 2045 mennessä.